torstai 22. toukokuuta 2014

Kukkakaalipepu

Mitä potut, riisi ja pasta muille, sitä kukkakaali minulle. Vaikka kyllä minä pottuja ja pastaakin välillä syön. Murustettu kukkakaali pohjana voi makuja vaihdella määrättömästi. Yleensä lisään siihen yhden rasva-aineksen kuten avokadoa tai jauhettuja auringonkukan-, hampun-, seesamin- tai kurpitsansiemeniä tai liotettuja siemeniä kokonaisina. Jauheeseen voi toki lisätä vettäkin, tai mielellään silloin tehdä kastikkeen liottamalla ensin siemeniä yön yli ja tehosekoittamalla ne veden ja mausteiden kanssa kastikkeeksi. Rasvalisä antaa mukavaa suutuntumaa ja täyttävyyttä ruokaan. Lisäksi sitten kukkakaalin joukkoon tai päälle mitä kaapista tai luonnosta löytyy. Tällä kertaa:



kukkakaali
avokado (tai ½ - 1 dl yllämainittuja siemeniä/siemenjauhetta/tahinia)
1-2 kourallista vihreää kuten luonnosta vuohenputkea, horsmaa, piharatamoa, apilaa tai jotain muuta tuttua ja myrkytöntä, mielellään myös pari voikukanlehteä tai kukkaa/nuppua pilkottuna (ja/tai viljeltyjä vihreitä kuten lehti- tai vuonankaalia, pinaattia, persiljaa)
1 dl hapankaalia
raastetta, minulla porkkanaa
tomaatteja (tai paprikaa, kurkkua)
maustamiseen (sitruunaa, basilika sopii aina, minttua, ehkä curryä, kurkumaa, chiliä, garam masalaa, jeeraa, korianteria mutta ei näitä kaikkia)
valko- tai muita sipuleita jos tykkää
(2 rkl oluthiivaa)
suolaa tai soijakastiketta jos kaipaa

Murusta kukkakaali joko veitsellä tai monitoimikoneessa. Muussaa sekaan avokado ja pilko mukaan vihreät sekä mausteet. Jos on monitoimikone, kaikki tämä voidaan tehdä siinä samalla kertaa. Kaada lautaselle ja lisää annokseen raaste ja muut kasvikset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti