tiistai 19. elokuuta 2014

Kerää nokkosensiemeniä!

Nokkosensiemenissä on samoja hyviä ominaisuuksia kuin nokkosenlehdissäkin mutta vielä tiiviimmässä muodossa. Meillä Pohjolassa kasvaa omia valtavan ravinnetiheitä ja sairauksilta suojaavia aineita sisältäviä luonnonkasveja kaikkien ilmaiseksi kerätä. Nokkosta voidaan aiheesta nimittää superruoaksi.
Oikea aika kerätä nokkosensiemeniä on, kun siementertut riippuvat alaspäin. Niitä on helppo riipiä hanskat kädessä. Joitakin lehtiä tulee mukaan, mutta ei haittaa. Näitä on nopea kerätä.


Toinen tapa on kerätä nokkoset varsineen yläosasta, niputtaa varsia yhteen ja antaa niiden kuivua langasta riippuen lämpimässä paikassa.

Levittele ensin sato talouspaperille ja ulkosalle muutamaksi tunniksi, jotta eläinkunnan edustajat ehtivät hakea itselleen uuden olosijan. Yrttiterapeutti Henriette Kress kertoo sivuillaan
 www.henriettes-herb.com/fi
 levittäneensä tuoreen sadon ohueksi kerrokseksi ja raportoi, että ensimmäisen päivän jälkeen oli vielä liikettä nähtävissä. Hän odotti toisen päivän, ja vieläkin kuhisi. Ja vielä viikonkin päästä! Hän palautti nokkoset metsään. Toki hän tykkää proteiineista mutta ei liikkuvassa muodossa kuten en minäkään. Itse olen kuitenkin tainnut löytää siemeniä sellaisesta paikasta, jossa ei erityisen paljon hyönteisiä ole nokkosissa asunut. Ilmiön huomaa myös esim. maitohorsmassa: jostain voi löytää puhtaan esiintymän, kun taas naapurissa saattavat horsmat kuhista jo nuorina.

Nokkosta vaivaan kuin vaivaan

Nokkosensiemenet nostavat energiatasoa, niiden on raportoitu auttavan stressinsietokykyyn, heikkouteen, masennukseen, ahdistukseen ja munuaisongelmiin ja kymmeniin eri vaivoihin. Herkille ihmisille suositellaan annokseksi kerrallaan vain hyppysellinen, muille ruokalusikalliseen asti. Tuoreilla siemenillä on sanottu olevan stimuloiva vaikutus, joten niitä on hyvä välttää iltaisin. Olen pannut tuoretta siemen-lehtiseosta hedelmä-marjamiksiini varmaan puolen desilitran verran tuntematta kuitenkaan mitään tavallista poikkeavaa. En ole erityisen herkkä. Kuivattuja siemeniä käytän mieluiten salaatissa tai tuorekeiton päällä, koska siemenet antavat herkullista makua. Smuutiin siementen maku saattaa hukkua. Nokkosensiemeniä voi käyttää ruokiin yhdessä nokkosenlehtien kanssa.

Nokkosessa on paljon mineraaleja, esim. runsaasti kalsiumia ja rautaa. Nokkosen tekee kuitenkin hyväksi rautalähteeksi myös sen sisältämä runsas C-vitamiini, joka auttaa rautaa imeytymään. Karoteenia on myös. Nokkosta kannattaa käyttää paljon varsinkin niiden, jotka eivät halua nauttia kalsiumia kovin rasvaisessa muodossa kuten siemenissä ja pähkinöissä. Maito taas vain heikentää luita.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti