lauantai 31. tammikuuta 2015

Raakavohvelit amarettovaahdolla ja puolukkahillolla, kiitos!

Kyllä tilaisin, jos saisi ravintolassa ja vegaanisena. Pääruoaksi. Samat ainekset kuin raaka- tai keitetyissä puuroissa, mutta voi minkä eron tekee valmistustapa!

Jos vohvelin- tai lätynmieliteko yllättää, paistinpannulla saa tietenkin heti valmista. Kuivuria suosittelen silloin, jos äkkihädän pystyy sysäämään syrjään ja jos haluaa valmistaa terveellisen version. Terveellinen ja herkullinen ovat siis yksi ja sama asia, ja terveydestään huolehtiminen voi olla kivaa ja mukavaa. Voisinpa tarjota näitä ruokia sinulle, mutta minun täytyy tyytyä lähettämään resepti ja kuvia.

Vohveleihin voi käyttää erilaisia aineksia "jauhoiksi". Näissä vohlutaikinoissa on banaania ja niissä on paistetun banaanin maku, mutta on mahdollista käyttää banaanin sijasta myös esim. omenaa tai päärynää. En kuitenkaan tiedä, minkä makuisia tulee, jos juuri näissä resepteissä vaihtaa banaanin johonkin muuhun. Tattari ja pellava on aika paljon käytetty yhdistelmä, joten voit aloittaa vaikka sillä.

Elävässä raakaravinnossa siemeniä, jyviä ja pähkinöitä liotetaan vedessä esim. yön yli, jotta niiden entsyyminestäjät lakkaavat toimimasta ja entsyymit vapautuvat. Siemenistä ja jyvistä tulee myös paremmin sulavia ja niiden ravintoaineet imeytyvät paremmin elimistössä. Liottamisella matkitaan luontoa: siemen on pudonnut maahan ja kuivunut. Sade kastelee ja kostuttaa sen läpikotaisin, jolloin se tulee eläväksi. Se alkaa itää, kasvaa versoksi ja kasvattaa juuret maahan, ja lopulta kasvaa koko kasvi kukkimaan ja sen jälkeen siementämään. Ihmisen korjaama siemen-, jyvä- tai pähkinäsato kuivatetaan, jotta se säilyisi varastossa. Jos sitä ei ole kuivattu liian kuumassa, se on itämiskelpoinen.


Tattarivohvelit

Raakatattari ei maistu ollenkaan samalta kuin keitetty. Raakatattari liotettuna tai elävä tattari ituina maistuu makeahkolta ja muistuttaa vehnää. Gluteenia siinä ei ole.

Voit liottaa kokonaisia tattarisuurimoita 8 h, huuhdella ne useassa vedessä ja oikein hyvin vesi pois valutettuna antaa itää 1 vrk:n. Tai voit vain liottaa tattarin, huuhdella hyvin ja käyttää sen taikinaan.

Vaihtoehtoisesti voit liottaa tai idättää isomman määrän tattaria ja kuivattaa sen kuivurissa, se kestää muutaman tunnin. Näin sinulla on aina jotain täyttävää ja rouskuvaa ripoteltavana vaikka smuutin päälle. Jos vielä jauhat kuivatun tattarin tehosekoittimessa jauhoksi, voit tehdä raakapuuroja tästä jauhosta. Silloin sinun ei koskaan aamulla tarvitse harmitella, jos et muistanut illalla pistää likoon tattaria, saati idättää sitä. Tällainen liotettu ja etenkin vielä idätetty siemen - vaikka sen jälkeen kuivattukin - on hyvin sulavaa ruokaa. Kaupan tattarijauho ei ole raakaa.

2 banaania
2 dl itsetehtyä tattarijauhoa tai n. 2½ dl liotettua tai idätettyä tattaria
1 dl pellavansiemeniä tehosekoittimessa rouhittuna
1½ tl kanelia miel. luomu
1 dl vettä
ripaus suolaa
(n. 1 dl mustikoita)

Sekoita ainekset mustikoita lukuun ottamatta monitoimikoneessa tasaiseksi. Lisää kokonaiset mustikat taikinaan ja sekoita lusikalla, ei koneella. Levittele taikina lastalla n. ½ cm:n kokoisiksi räiskäleiden kokoisiksi vohveleiksi kuivurialustalle (minun kuivurini alustat päällystetään ensin leivinpaperilla). Kuivata, kunnes pystyt irrottamaan vohvelit varovasti alustastaan. Tähän voi mennä esim. 8 h kuivurista riippuen. (Oma auton sisälämmittimeni vetelee viimeisiään.) Jos pohja on vielä osin taikinainen, anna kuivua lisää. Voit syödä ne näin tai kääntää ne ylösalaisin ja kuivatella vielä jonkin aikaa. Vohvelit eivät ole pehmeän taipuvaisia kypsyttyään vaan taipumattomia ja hieman pehmeitä sisältä.

Kaura-hirssivohvelit

Minulla oli hirssiä liotettuna (n. 8 h), josta en raakapuurona oikein pidä sen sementtisen (ei siis samettisen!) rakenteen takia. Kaurajauhoista olen paistellut pannussa banaanilettusia, joten niitäkin jauhoja löytyi. Kokeilin sitten tällaisenkin erän, eikä maku paljon poikennut tattarivohveleista.

2 banaania
1 dl liotettua hirssiä
1 dl mantelijauhoa
1 dl kaurajauhoa
1/4 dl kuivattua villivihannesrouhetta (nokkosta, horsmaa, vuohenputkea yms.)
1½ tl luomukanelia
½ tl neilikkaa
1½ dl mustikoita

Sekoita hirssi tehosekoittimessa mössöksi. Sekoita se sitten mustikoita lukuun ottamatta muiden ainesten kanssa monitoimikoneessa tasaiseksi. Lisää mustikat ja toimi tattarivohveleiden ohjeen mukaan.

Amarettovaahto

Jos ei ole karvasmanteliuutetta, voi cashewvaahdon maustaa vain vaniljalla tai raastaa siihen miel. luomuappelsiinin kuorta.

2 dl cashewpähkinöitä
1 rkl vaahterasiirappia
1 tl karvasmanteliuutetta
vaniljaa
vettä mahdollisimman vähän, mutta sen verran kuin tehosekoitin vaatii toimiakseen

Jos on aikaa, liota pähkinöitä pari tuntia. Jos ei, jauha kuivat pähkinät kuivassa tehosekoittimessa. Lisää muut ainekset. Lisää vettä niin, että saat paksun kermamaisen seoksen. Jos pähkinät ovat kuivia ja jauhettuja, n. 3/4 dl vettä. Kuivatuista pähkinöistä tehty "vaahto" paksuuntuu kuitujen turvotessa jos saa oleentua pari tuntia.

Puolukkasose

2 dl puolukoita tai survosta
6 pientä tuoretta taatelia, kivet poistettuina
(vaniljaa)
½ appelsiinin mehu

Pane ainekset tehosekoittimeen ja lisää vettä tarpeen mukaan, jos tehosekoitin sitä toimiakseen vaatii. Tämä on kirpeähkö sose makeille vohveleille ja lempeälle amaranttivaahdolle, mutta voit lisätä makeutta taateleista jos kaipaat.


Vaikka silimät ummessa nautiskelin ja lisäilin päällysteitä vohlujen päälle, niin kyllä se ensimmäinen paras kokemus on kuitenkin syödä seisaaltaan ja suoraan kuivurista...


Ja BTW, nettivalmennuksessa on vielä tilaa, jos haluat oppia helppoja raakarutiineja osaksi ruokavaliotasi ja voida tosi hyvin.
http://hellatonkokki.blogspot.fi/2014/12/mea-salon-raakaravintovalmennus-netissa.html





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti