tiistai 14. huhtikuuta 2015

Tomaatti-porkkanapadan ja lakritsijäätelön päivä

Aamupäivämehut tein porkkanoista, kurkusta, omenasta, puolukkasurvoksesta, kurkumista, inkivääristä, öljytilkasta ja mustapippurista. Puolukka tukki mehupuristimen, joten jouduin puhdistamaan osia välillä. Vaihtelun vuoksi tein yhden mehun sijasta kolme mehua. Join ne kuitenkin samalla kertaa kaikki, koska ravintoaineet alkavat kaikota mehusta nopeasti ainesten hapettumisen jälkeen. 


Tomaatti-porkkanapadan tein alkuiltapäivällä sekoittamalla tehosekoittimessa 2 suurta tomaattia paloiteltuna - nämä alimmaiseksi tehosekoittimeen, koska ovat märimmät ainekset - 2 porkkanaa paloiteltuna, 1 dl hapankaalia, 3 aurinkokuivattua tomaattia, 1 tl basilikaa, 1 tl garam masala -maustetta, 1 tl misotahnaa ja n. 1/3 tl thai-chilitahnaa. Kun ne olivat sekaisin, pyöritin nopeasti joukkoon vielä raastetun valkosipulinkynnen. Voi lisätä nestettäkin, mutta itse tykkään näistä paksuista muuseista. 

Päälle lisäsin avokadoa, punasipulia, tomaattia ja mungpavunituja, joihin ituihin sekoitin lakritsijauhoa ja tilkkasen vaahterasiirappia. Padan maku oli sen verran päräyttävä, että lisäsin siihen vielä toisen kupillisen lakuituja. Padan kanssa söin 2 kuivurikrakkeria avokadolla. Jestas kun oli hyvää.


Päivällisenä oli lempiruokaani: itse tehtyä jäätelöä, tällä kertaa lakritsiraejäätelöä. 3 kuorittua banaania pakastimesta varttitunniksi huoneenlämpöön toipumaan, kuivattu viikuna kutakin banaania kohti ja  vaniljajauhetta. Lakritsirakeeksi sulatin 1½ rkl:n kookosöljyä ja lisäsin 1 rkl:n vaahterasiirappia, 2 tl carobjauhetta sekä hieman liian vähän laku- ja aniksensiemenjauhetta. Ekalla kerralla tätä valmistaessani lakurouhe oli mielettömän hyvää, mutta enpä vimmoissani saanut ylös ainesten määriä. 

Kun pystyin katkomaan banaanin helposti paloiksi, se oli valmis tehosekoittimeen. Hitaimmalla teholla sekoitin ja välillä pysäytin koneen sekoittaakseni banaania kaapimella. Vasta loppuvaiheessa lisäsin lakritsiseoksen ja sekoitin sitä vain hieman kaapimella, jotta se jäi näkyväksi jäätelöön. Voi lisätä pähkinärouhetta, jos haluaa enemmän pureskeltavaa jäätelön joukkoon. Minä lisäsin paloitellut viikunapalat vasta loppuvaiheessa, jolloin osa jäi pikkupaloiksi.


Mutta kun kuivuri pukkasi tuoretta lämmintä pehmeää ja rouheaa tattari-pellavaleipää, piti sitä maistaa. Päälle raakatahinia, tomaattia ja hapankaalia. Mmummmm.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti